Katse kohti Singaporea!

Vappuna juhlitaan! Ei ainostaan työläisten päivää, vaan meidän kuutta vuotta yhdessä. Olen niin onnellinen, että saan jakaa elämäni ihmisen kanssa, jota rakastan eniten koko maailmassa.

Ensimmäiset vuodet olivat melkoista lentämistä, ja elämänrytmit olivat sekaisin, koska tein pitkiä työputkia aina kolmisen viikkoa kerrallaan, ja lensin Pinon luokse yleensä viikoksi kerrallaan ensin Walesiin, sitten Venetsiaan ja lopuksi Belgiaan. Toki hänkin kävi paljon Suomessa, ja mahtuu tuohon etäsuhdeaikaan myös pitempiä jaksoja Venetsiassa, kuten kolme kuukautta kesällä 2011. 

Mikään ei ollut ihanpaa kuin se tunne, kun toinen oli vastassa lentokentällä, ja näimme erossa vietettyjen viikkojen jälkeen taas toisemme. Eron hetkellä, jälleen lentokentällä, koimme yhä uudelleen pienen kuoleman, kun toinen meni lähtöporteista sisään, ja toinen jäi ulkopuolelle surullisena heiluttelemaan. 

Vietimme arjen keskellä päivittäin aikaa skypessä, ja jossain vaiheessa rupesimme inhoamaan koneella roikkumista, vaikka ilman tätä mahdollisuutta meille olisi tuskin koskaan muodostunut parisuhdetta. Kerran lensin yhden päivän vapailla Helsingistä Venetsiaan, ikävä toisen luokse fyysisesti oli niin kova.

Kolme vuotta sitten muutin lopullisesti Belgiaan, ja samana vuonna rupesimme suunnittelemaan häitä. Pyörittelimme asiaa edestakaisin, koska emme halunneet käyttää omaisuuksia juhlien järjestämiseen, ja meille oli itsestäänselvää, että juhlamme olisivat Venetsiassa. Saimme lopulta vietettyä ihanat juhlat, joista olemme ikuisesti onnellisia.

Nyt kolmen Belgiassa vietetyn vuoden jälkeen meidän perhettä odottavat kuitenkin uudet seikkailut, jotka ovat jo aivan ovella. Minulta kysyttiin alkuvuodesta, että miltä tuntuisi vaihtaa maisemaa? Kuultuani määränpään, se tuntui kuin unelmien täyttymykseltä, enkä tarvinnut paljoakaan aikaa sulatella asiaa. Elämä osaa yllättää, silloin kun sitä vähiten odottaa!

Päätös muutosta syntyi siis yllättävän kivuttomasti. Singapore tuntui liian suurelta mahdollisuudelta ohittaa, vaikka se kaukana onkin. Tärkeintä meille on, että uusi maa on turvallinen, terveydenhuolto ja koulutus ovat maailman huippua, sekä käytännönasiat toimivat. Eräs suuri plussa on, että pääsemme kätevästi reissaamaan ympäri sitä puolta maailmaa, ja Australiakin on jo paljon lähempänä.

Haaveileminen kannattaa aina, sillä toisinaan unelmat toteutuvat! Joskus meille suodaan sellaisiakin asioita, joista olimme jo kokonaan luopuneet. HAUSKAA VAPPUA YSTÄVÄT!

Kaikki kuvat lainasin Henna:lta!
        

Ruusuja Belgiaan!

Olemme tekemässä muuttoa pois Belgiasta, mutta ennen sitä, haluan vielä jakaa ajatuksiani tästä ristiriitaisia tunteita herättävästä maasta. 

Aloitetaan ruusuilla. Annan pisteitä Belgian terveydenhuoltojärjestelmälle. Suomalaiset ovat ylpeitä terveydenhuollon osaamisestaan, mutta meillä on ollut jo pitkään merkittäviä haasteita vaikkapa hoidonsaatavuuden suhteen. 

Katsotaanpa ensin Suomen terveyskeskusjärjestelmää. Vaikka omalääkärisysteemiä on yritetty kehittää, se ei ole ottanut toimiakseen monillakaan paikkakunnilla. Tähän on varmasti useita syitä, joista yksi merkittävämpiä on jatkuva lääkäripula ja lääkäreiden vaihtuvuus. Suomen mallissa positiivista on moniammattilinen yhteistyö, joka voi parhaimmillaan helpottua, kun terveyskeskuksessa saman katon alla ovat mm. terveydenhoitajat, lääkärit, kotihoito, neuvola ja hammaslääkärit. 

Käytännössä terveyskeskusket ovat ruuhkautuneita, eikä aikoja ole saatavilla. Alati vaihtuvilta lääkäreiltä puuttuu kokonaiskuva potilaan tilanteesta, jota on luonnollisesti vaikea muodostaakkaan nopeasti potilastietoja silmäilemällä. Juuri muuhun ei taida aikaa ollakkaan, vaikka tahtoa ja välittämistä löytyisikin.

Palataanpa Belgian terveydenhuoltojärjestelmään. Ensimmäinen ja tärkein asia on ilmoittautua paikalliseen "Kelaan" eli mutualiteit:iin. Seuraava askel on valita omalääkäri. Omalääkärille pääsee helposti, heillä on usein aamuisin liukuva vastaanotto, jonne voi mennä äkillisissä sairastapauksissa. He tekevät myös kotikäyntejä, jotka maksavat vähän enemmän. Omalääkäri lähettää potilaan tarvittaessa erikoislääkärille, mutta potilas itse voi myös tilata ajan erikoislääkärin vastaanotolle. Kaikki potilastiedot päivittyvät omalääkärille. Lääkärin vastaanotot ovat usein heidän omiin taloihinsa tehdyissä hvyin varustelluissa vastaanottotiloissa, tai tähän tarkoitukseen erikseen vuokratuissa tiloissa. Ajanvaraus on helppoa, ja aikoja on hyvin saatavilla. Hammaslääkäriinkin olen päässyt aina viikon sisällä.

Suomessa on huippuosaamista ja erikoissairaanhoito toimii kohtalaisen hyvin, mikäli sinne asti pääsee. Tarkoitan, että valitettavan usein ihminen joutuu juoksemaan terveyskeskuslääkäriltä toiselle, ja lisätutkimusten tekeminen on nihkeää. Tätä minun on vaikea ymmärtää, koska en usko, että tämä tuottaa todellisuudessa säästöjä. Jos ei lasketa sitä, että joskus vakava sairaus ehtii etenemään niin pitkälle, ettei sille voida diagnoosin varmistuessa enää käytännössä tehdä mitään. Pahimmassa tapauksessa.

Kerronpa vielä muutamia kokemuksia Belgiasta. Minulla oli muutamia vuosia sitten pitkään jatkuneita vatsakipuja, ja pääsin samantien yksityiselle lääkäriasemalle vatsan ultraäänitutkimukseen. Hinta oli 60e, josta minulle jäi maksettavaksi vajaa puolet. Gynekologille pääsee helposti, ja minulla on maailman ihanin sellainen. Ihanalla tarkoitan luotettavaa, osaavaa ja ystävällistä. Vuosittaisessa tarkastuksessa ultrataan aina kohdun tilanne sekä munasarjat. Tämä sekä papa-koe maksaa 50e, josta saa noin puolet takaisin. 

Olen koulutukseltani terveydenhoitaja, ja olin Walesissa kansainvälisessä sairaalaharjoittelussa gynekologian osastolla. Pääsin seuraamaan läheltä lääkärien työskentelyä mm. leikkaussalissa, vuodeosastoilla, syöpäklinikalla sekä erittäin mielenkiintoisia hedelmöityshoitoja. Belgia on eräs maailman johtavia maita hedelmöityshoidoissa, ja täällä näihinkin hoitoihin pääsy on helppoa, ja mahdollisuuksia annetaan paljon. Kuten kaikessa muussakin, asiakas/ potilas saa valita hoitavan lääkärin, ja tämä ei ole sidonnainen asuinpaikkaan. 

Minusta on jotenkin surullista, miten vähän hoitajilla on monessa maassa niin vähän vastuuta, kun Suomessa sitä on joskus liikaakin. Olen ollut kiinnostunut naistentaudeista, ja yksi lempisarjojani televisiosta on Call the Midwife. En tiedä miten Englannissa on nykyään, mutta ihailen sitä, että Suomessa vielä kätilöt hoitavat synnytyksen, ja lääkäri tulee paikalle vain, jos jokin menee pieleen. Täällä ja monessa muussa paikassa synnytykset ovat lääkärivottoisia, enkä tosin tiedä, olisiko kätilöillä vaadittavaa osaamistakaan.

Raskauden seurannasta vastaa Belgiassa aina gynekologi. Tämä tarkoittaa sitä, että odottavan äidin kohtu ultrataan tarvittaessa jokaisella käynnillä. Olen ruvennut epäilemään suomalaista äitysneuvolajärjestelmää. Muistan kun itse neuvolaharjoittelussa mittasin sf-mittaa, ja mielestäni se oli todella haastavaa. Ei niinkään se mittaaminen itsessään, mutta tuloksen luotettavuus, ja mitä se lopulta kertoo. Ihmettelin aina, että eikö olisi parempi vaan ultrata, ja ottaa tarkat mitat sikiöstä? Samalla näkisi kaiken muunkin selvemmin, eikä tarvitsisi "arvailla". Toisaalta taas, neuvolatyön kurssilta muistan sen, että raskausmyrkytysoireiden havaitseminen on suomalaisen neuvolan tärkein tehtävä, ja onhan se vähän hassua, että lääkärin arvokasta aikaa kuluu verenpainemittaukseen tai virtsan stiksaukseen.

Suomessa raskaana olevalla on vaan kaksi ultraäänitutkimusta, jollei mene yksityiselle, mihin kaikilla ei ole varaa, koska se on täysin ylihinnoiteltua Suomessa. Eräskin sanoi, ettei sen ole katsottu olevan perusteltua, koska esimerkiksi keskenmenoja aikaisilla viikoilla on mahdotonta estää, mutta missä on inhimillisyys ja henkisen tuskan minimointi, jos jokin onkin pahasti pielessä? Toisaalta, Suomessa on aivan mahtava lastenneuvola, ja vanhenpainetuudet, jollaisia on vaikea löytää melkeinpä mistään muualta!

Minua ihmetyttää myös suuresti, että Suomessa terveyskeskuslääkärit pyörittävät kilpirauhaspotilaiden hoitoa. Käsittääkseni myös diagnoosit tehdään ilman erikoislääkärin vastaanotolla käymistä. Kyseessä on kuitenkin sairaus, joka vaikuttaa suuresti potilaan elämään, ja lääkityksen on syytä olla kohdillaan.

Belgiassa panostetaan ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon. Ihmisiä velvoitetaan ottamaan vastuuta joistakin tärkeiksi havaituista tarkastuksista. Tällaisia ovat esimerkiksi vuosittaiset hammaslääkärin tarkastukset ja papa-kokeet (kahden vuoden välein). Jos kansalainen laiminlyö velvollisuutensa tsekata kyseiset asiat, jää lasku maksettavaksi henkilölle itselleen, kun normaalisti nämä kulut katetaan melkoisen kattavasti yhteiskunnan kassasta, johon työssäkäyvät ihmiset maksavat osan palkastaan.

RSZ-maksu on noin 14% kuukausiansioista, ja tällä katetaan sosiaali, eläke- ja terveysmaksut. Tämän lisäksi Belgiassa on yksi teollisuusmaiden korkeimmista tuloveroasteista. Oikeus työttömyysturvaan astuu voimaan vasta kahden vuoden työskentelyn jälkeen. Jokaisella EU-maan jäsenellä on mahdollisuus tulla Belgiaan (kuten mihin tahansa EU-maahan) työnhakuun kolmeksi kuukaudeksi, mutta jos työpaikkaa ei löydy tässä ajassa, viranomaisilta tulee kirje, jossa kehoitetaan poistumaan maasta mahdollisimman pikaisesti. Tämän voi välttää solmimalla virallisen avoliiton (wettelijke samenwoning) tai menemällä naimisiin henkilön kanssa, joka allekirjoittaa paperin, jossa hän lupaa ottaa vastuun perheen taloudellisesta tilanteesta. Toisaalta, jos perheessä on vaan yksi työssäkäyvä, hän saa tästä hyvästä joitakin verohelpotuksia.

Omalääkärille maksetaan vuosittain 60e rekisteröitymisestä, ja sitten jokaisen käynnin yhteydessä 30e. Kaikista peruslääkärikuluista palautetaan noin 2/3 maksajan pankkitilille. Erikoissairaanhoidosta vieläkin enemmän. Sama pätee hammaslääkäreihin. Kalliimpia hoitoja tai sairaalakäyntejä ei tarvitse maksaa ensin itse, vaan lasku lähtee ensin paikalliselle Kelalle. Mielestäni on erittäin hyvä, että potilas näkee aina laskun todellisen loppusumman, ja sitten myös sen, minkä verran siitä jää itselle maksettavaksi. Joskus tuntuu, ettei ihmisillä Suomessa ole minkäänlaista käsitystä siitä, paljonko terveydenhuollon palvelut todellisuudessa maksavat.

Vaikka Euroopassakin eriarvoisuus lisääntyy jatkuvasti, on meillä täällä kuitenkin asiat vielä hyvin! Olen seurannut huolestuneena sitä, miten Euroopassa tuloerot kasvavat ja kuilu hyvin toimeentulevien sekä minimipalkalla työskentelevien (monesti erittäin ahkerien ihmisten) välillä kasvaa. Puhumattakaan heistä, jotka ovat jo pudonneet kyydistä kokonaan.

Olemme muuttamassa maahan, jossa pitää olla vakuutukset kunnossa, muuten sairastaminen voi tulla erittäin kalliiksi. Tulevasta asuinmaasta lisää myöhemmin, nautitaan vielä tästä puolestatoista kuukaudesta Belgiassa :)