Tahdon!

Kirjoitin lauantaina siitä, kun mieheni kosi minua kaksi vuotta sitten Italiassa Calabrialla. Minä sanoin TAHDON, ja sillä matkalla ollaan... Tiemme kohtasivat kuitenkin jo vappuna 2010 Swanseassa, Walesissa. Olimme molemmat siellä opiskelemassa. Minä tekemässä kahta kansainvälistä harjoittelua liittyen terveydenhoitajaopintoihini, ja mieheni tekemässä jatko-opintoja oman alansa juridiikasta. Tapasimme vain muutamia viikkoja ennen paluutani Suomeen, mutta ihmeen (ja päivittäisten sykpe-puheluiden) voimalla jatkoimme tutustumista välimatkasta huolimatta. 

Mieheni palasi kotikaupunkiinsa Venetsiaan lokakuussa 2010. Olen laskenut, että ensimmäisen vuoden aikana kävin hänen luonaan 13 kertaa, mukaan lukien Venetsiassa viettämäni kesän 2011. Tänä aikana hän kävi luonnollisesti myös Suomessa, mutta työni sairaanhoitajana mahdollisti reissaamisen siinä vaiheessa paremmin. Olin töissä osastolla, jossa saimme suunnitella työvuoromme itse. Tein pari viikkoa paljon pitkiä päiviä, ja se mahdollisti melkeinpä säännölliset viikon vapaat. Tämä oli melkoisen raskasta aikaa, vaikka siihen liittyy paljon ihania hetkiä.

Etäsuhteemme loppui keväällä 2013, kun muutimme pysyvästi yhteen Belgiaan, jossa mieheni oli asunut työn puolesta jo lokakuusta 2011. Ensimmäisen yhdessä asutun kesän lopussa, syyskuussa, lähdimme lomalle Venetsiaan, jossa on siis edelleen toinen kotimme, ja päätimme tehdä pienen reissun mieheni isän puolen suvun juurille Etelä-Italiaan Reggio Calabrialle. 

Reggio Calabria sijaitsee Italian eteläisimmässä osassa, Sisilian edustalla. Alue on köyhää, ja harvat turistit ovat sinne löytäneet, mikä on aika ihanaa! Rannat ovat hyvin hoidettuja, ja merivesi lämpöistä. Nautimme omasta rauhasta ja hyvästä ruoasta. Rantaviiva on pitkä ja täynnä tunnelmallisia ravintoloita. 

Taustalla Sisilia

Erään illallisen päätteeksi olimme kävelemässä hotellille, kun mieheni pysäytti minut, ja istahdimme penkille ihailemaan auringonlaskua. Juttelimme ja olimme vain lähekkäin, kun hän polvistui kosimaan minua, sormuksen kanssa. Se oli ikimuistoinen hetki...

Viikonlopun päätteeksi vuokrasimme Calabrialta auton, ja lähdimme ajamaan kohti Venetsiaa. Kokemukseni mukaan tiet Italiassa ovat hyvässä kunnossa, ja liikenne sujuvaa. Ihan oikeasti! Ohitimme Napolin (jos emme olisi tätä tehneet, saattaisin olla toista mieltä edellisestä ;)), koska haluamme mennä sinne paremmalla ajalla. 

Ensimmäinen pysähdyksemme oli Orvieto, joka on kuuluisa upeista maisemistaan kukkulan päällä, sekä ainutlaatuisesta katetraalistaan, unohtamatta ruokaelämyksiä pienissä ja söpöissä ravintoloissa. Suosittelen laajemminkin Umbriaa, joka on vähemmän tunnettu, kuin Toscana, mutta varmasti vierailun arvoinen matkakohde!

Matkamme jatkui Toscanaan, tällä kertaa Castellina in Chiantiin. Tämä alue on kuuluisa paitsi Chianti viineistä, myös suussa sulavista liharuuista. Kyllä vain! Toscanasta myöhemmin lisää, koska se ansaitsee jo senkin puolesta oman otsikkonsa, että ensimmäinen Italian visiittini vuonna 2006 suuntautui sinne . Kukapa olisi uskonut, että menisin vielä naimisiin italialaisen miehen kanssa...

p.s. Jos kasvatatte kesäkurpitsaa, muistakaa ottaa myös kukkaset käyttöön! Nam nam!

Keltaiset kukkaset, kesäkurpitsan kukintoa

Järkytys

Se mitä tulen kirjoittamaan, on rankkaa luettavaa, joten jos et halua järkyttyä, jätä tämän lukeminen väliin. Tämä kirjoitus on kuitenkin samalla todistus siitä, että kaiken itsekkyyden ja pahuudenkin keskellä, on olemassa aina toivoa, joka syntyy aidosta lähimmäisen rakkaudesta, johon meidät kaikki on kutsuttu, ja kun sitä saa osakseen oikeaan aikaan, se voi pelastaa paljon.

Olemme vuokranneet useamman vuoden asuntoa yhdeltä Euroopan kauneimmaksikin äänestetyistä kaduista. Asumisessa on ollut myös pieniä epämukavuustekijöitä, koska talo itsessään on hyvin vanha, mutta plussat ovat korvanneet heittämällä miinukset. 

Iäkkäät vuokraisäntämme ovat asuneet samassa talossa, pohjakerroksessa. Muutamia viikkoja sitten saimme surullisia uutisia, että isäntä oli menehtynyt äkkilliseen sydänkohtaukseen. Olimme huolissamme rouvan jaksamisesta, olivathan he viettäneet koko elämänsä yhdessä. Onneksi rouva ei jäänyt aivan yksin, sillä he olivat ottaneet muutamia kuukausia aikaisemmin koiranpennun, joka oli kuitenkin jo kasvanut melkoisen isoksi, ja tarvitsi paljon virikkeitä. 

Lauantaina koira haukkui koko päivän epätavallisen paljon, ja aloimme huolestumaan jossakin vaiheessa. Koitin soittaa rouvan ovikelloa, ja tavoittelin häntä puhelimella. Samaan aikaan koira näytti ikkunasta katsottuna levottomalta ja hätääntyneeltä. Hetkeä myöhemmin pyysin miestäni menemään alakertaan arvioimaan tilannetta. Tilanteeseen tuli sattumalta mukaan toinenkin naapuri. 

Päätimme, että menisin ensin sisään puutarhan kautta, jonne ovi oli aina auki. Päädyimme tähän ratkaisuun,  koska olin meistä tutuin koiralle, joka oli hankittu vartiokoiraksi. Menin pihaan nahkatakki päällä, varautuneena siihen, että koira on hermostunut, ja voisi ehkä tahtomattaankiin satuttaa minua, koska tunkeuduin hänen reviirilleen. Koira ei tullut minua vastaan, kuten yleensä, vaan odotti vapisten talon nurkalla. Voitin kuitenkin muutamassa minuutissa koiran luottamuksen, ja hän lähestyi minua itkien ja lohtua hakien. 

Samaan aikaan miehet olivat menneet asuntoon lukitsemattomasta etuovesta, ja kuulin huutoa: "Älä tule tänne!! ÄLÄ TULE!!" Sairaanhoitajan vaistoni ottivat kuitenkin yliotteen, ja juoksin sisälle asuntoon. Yksi vilkaisu riitti käsittämään, mitä oli tapahtunut. Vainaja ei ollut enää edes tunnistettavissa, kasvoista olivat jäljellä vaan luut.

Soitimme hätänumeroon ja virkavalta tuli paikalle nopeasti. Piha rupesi täyttymään naapureista, ja me kolme olimme shokissa. Kukaan terveydenhuoltohenkilökunnasta ei halunnut mennä kertomamme jälkeen sisälle, vaan vasta poliisin erikoisjoukot ottivat tilanteen täydellisesti haltuunsa. 

Naapurin vanhempi rouva vei minut kotiinsa, tarjosi kahvia ja juttuseuraa. Sinne kerääntyi myöhemmin muitakin ihmisiä, ja kävimme uudelleen ja uudelleen tapahtumia läpi. Jossakin vaiheessa siirryimme toiseen taloon, jossa pöytä oli laitettu koreaksi, ja meitä kestittiin siellä koko yö, ja vielä seuraava aamukin. Saimme puhua, puhua, puhua ja puhua... Meille tarjottiin myös psykologin apua, joka olikin seurassamme useita tunteja. Tuli alusta asti sellainen olo, että olimme kokeneet jotakin hirveää yhteisönä, ihmisinä, emme vain yksilöinä. Saimme todellista tukea toisiltamme, aikaisemmin täysin tuntemattomilta ihmisiltä. Kiitos myös muutamalle hyvälle ystävälle, joiden kanssa sain jutella.

Kaikki tapahtui lauantai-iltapäivällä. Olin seuraavan yön sairauslomalla, mutta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä menin töihin. En olisi pystynyt nukkumaan muutenkaan. Naapurusto on tarjonnut meille vierashuoneitaan, ja olemme jutelleet päivittäin. Poliisin raportin mukaan asiaan ei liity rikosta, vaan rouva oli menehtynyt edellisenä yönä rauhallisesti nukkuen sydänkohtaukseen. Se, mitä sitten tapahtui, on traagista, muttei kuulemma koirille tavatonta. 

Asian käsitteleminen auttaa, mutta en osaa sanoiksi pukea, miten shokissa vieläkin olen. Kuvat pyörivät mielessä, pelottaa. Yksinolo ahdistaa, vaikka yleensä nautin siitä. Sydän hakkaa, ja tuntuu tulevan ulos rinnasta. Joo... työnnän pahat kuvat pois, koitan ajatella järkevästi, mutta ehkä aika on ainoa, mikä auttaa, lähimmäisten lisäksi. Tarvitsemme lisäksi kipeästi unta, ja siihen on olemassa onneksi myös apua.

Sain naapurilta valokuvan talomme omistajista. Siinä he hymyilevät, ja sellaisina heidät aion muistaa. Sydämellisiä ihmisiä, aina valmiita auttamaan. Paljon mukavia muistoja, ja sydän täynnä kiitollisuutta siitä, että saimme asua tällä kauniilla kadulla. He eivät välittäneet, mitä muut heistä ajattelivat, vaan elivät, miten tahtoivat. Rauha heidän sielulleen! We miss you!!

Menen katsomaan illalla uutta asuntoa, jonka mieheni on käynyt jo tsekkaamassa. Valoa siis tunnelin päässä... Elämän on jatkuttava, kaikesta huolimatta. Ja jatkuuhan se, onneksi!

"It´s not easy love, but you`ve got friends you can trust.

Friends will be friends.

When you`re in need of love they give you care and attention.

Friends will be friends.

When you`re through with life and all hope is lost,

hold out your hand cos friends will be friends till the end."

Amsterdam

Asumme Belgiassa, Antwerpenissä, joten matka Amsterdamiin taittuu suoralla IC-junalla muutamassa tunnissa. Lähteminen ei vaadi erityistä suunnittelua, vaan meno-paluulipun saa ostettua noin 40e hintaan, vaikka samana päivänä. Amsterdamiin pääsee myös Thalys-junalla, jolla matka Antwerpenistä kestää noin tunnin, mutta lippujen hinnat ovat reilusti kalliimmat. Me emme ole tätä vaihtoehtoa koskaan käyttäneet.

Kävin ensimmäisen kerran Amsterdamissa helmikuussa 2012. Asuin silloin vielä Suomessa, ja reissasin paljon Belgia-Suomi väliä, koska mieheni asui jo nykyisessä kotikaupungissamme. Taisipa olla niin, että minä hommasin meille viikonloppumatkan Amsterdamiin ystävänpäivälahjaksi. Yövyimme Best Western hotellissa, hieman kauempana keskustasta. Julkinen liikenne toimii kaupungissa loistavasti, joten pieni välimatka ydinkeskustaan ei haitannut ollenkaan. Hotelli oli ihan ok, mutten ehkä menisi uudestaan. Tämä oli ensimmäinen kertani kyseisessä hotelliketjussa. Yleensä yritämme vältellä suuria ketjuja, jotka ovat useimmiten aika tylsiä.

Mieheni on paljasjalkainen venetsialainen, joten odotukset Amsterdamin suhteen olivat meillä molemmilla korkealla. Euroopassahan on kaksi "pohjoisen Venetsiaa", joista toinen on Amsterdam. Odotimme, että vesi olisi siellä kanaalien myötä jotenkin hallitsevampi elementti, mutta näin ei kuitenkaan ollut, tai meistä ei ainakaan tuntunut siltä. Luulen, että Amsterdam pitäisi kokea vedestä käsin, veneellä. Muuten meillä oli ihana reissu; paljon kuljeskelua kaupungilla ja nautiskelua laatuajasta yhdessä. Amsterdam on täynnä mitä ihanampia kahviloita ja herkkuja. Nam! 

Van Gogh museo oli mieleenpainuva kokemus, jota olin odottanut paljon. Rakastan käydä museoissa, erityisesti mieheni kanssa, jonka yleissivistys ja syvä kiinnostuneisuus asioista, saavat minut aina liekkeihin. Hän pitää puhumisesta, minä kuuntelemisesta, ja samalla uppoudun tarinoiden maailmoihin... Van Goghin maalauksissa pidän erityisesti niiden pehmeydestä ja värimaailmasta, mutta eniten minua kiinnostavat taiteilijan elämä, ja se, miten hän koki oman aikansa ja ympäröivän yhteiskunnan. Aikomukseni on palata museoon pian uudelleen.

"Love many things, for therein lies the true strength, and whosoever loves much performs much, and can accomplish much, and what is done in love is done well." -Vincent Van Gogh

Myöhemmin olen käynyt Amsterdamissa lähinnä päiväseltään, moikkaamassa kavereita, jotka ovat olleet siellä käymässä syystä taikka toisesta. Kaupunki on parhaimmillaan kesäisin, jolloin kanaaleiden varrella on hauska istuskella. Eräs ystäväni, jonka sukulainen on asunut kymmeniä vuosia Amsterdamissa vinkkasi meille kerran ison tavaratalon kahvila-ruokalan, josta saa aivan mahtavaa lounasta kohtuuhintaan. Valikoima on todella kattava. Näkymät De Bijenkorf:in katolta ovat upeat, ja kattoterassi on auki ainakin kesäisin. Suosittelen! 

Hollannissa vietetään 27. huhtikuuta Kuninkaan päivää. Tämä juhla on verrattavissa suomalaisten vappujuhlintaan. Ihmiset pukeutuvat Hollannin väreihin, ja tunnelma on katossa! Musiikki soi kovaa kaikkialla, ja porukka jorailee kaduilla. Katujen kulmissa myydään ihan kaikkea: leivonnaisia, drinkkejä, vaatteita, kenkiä, koruja, tauluja jne. Käsittääkseni tämä on mahdollista Amsterdamissa vain kyseisenä päivänä. Hinnat ovat edullisia, ja fiilis tärkeintä. Kirpputoria parhaimmillaan! Eksyin kaupunkiin oikeana päivänä aivan sattumalta, ja olen todella iloinen siitä. Hieno kokemus, ja kurkistus paikalliseen kultuuriin.

Kuten monessa muussakin paikassa, minua häiritsee Amsterdamissa turismi, tai sen tuomat negatiiviset ilmiöt. Erityisesti kesällä kaupunki on täynnä sekavia ihmisiä, ja turistimassat tukkivat ydinkeskustan kadut. Matkustelu on yksi intohimoistani, mutta yritän aina kunnioittaa paikallisten ihmisten arkea, ja jos mahdollista, tutustua siihen. 

Hollantilaiset ovat ystävällistä ja iloista kansaa, siksikin sinne on aina kiva mennä. Toinen syy voisi olla salmiakki ja lakritsi, joo! He ovat erittäin ylpeitä mustista karkeistaan, ja kuten me suomalaiset, hekin luulevat, ettei niitä saa mistään muualta maailmasta. Viime kerralla löysin myös Pandan lakuja, joita toisaalta saa nykyään Belgiastakin, silloin en kylläkään vielä tiennyt sitä.

Mitä vielä mainitsisin Amsterdamista? Aah, kengät ja juustot! Katuja kuljeksimalla voi eksyä mitä mielenkiintoisempiin pikkupuoteihin, joiden tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Hollannissa. Ystäväni oli etsinyt kirkkaanpunaisia hääkenkiään jo monta viikkoa Antwerpenistä, joka tunnetaan yhtenä Euroopan muodin mekoista, mutta löysi ne sitten Amsterdamista, vieläpä erittäin kohtuulliseen hintaan. Minä löysin tuliaisia kummitytölle, mutten vielä paljasta mitä, ettei yllätys mene piloille. 

Hollannin hintataso on yleisestikin Belgiaa edullisempi, ja monet käyvät siellä ruokaostoksilla, mikä on kätevää, jos omistaa auton. Meillä ei ole autoa, mutta Antwerpenistä on matkaa Hollannin rajalle keskimäärin vain noin 15 km. Välimatkan pituus riippuu siitä, mistä kohtaa rajan ylittää, sillä vaihtoehtoja on useita.

Tiesittekö muuten, että opiskelen hollantia, joka on yksi Belgian kolmesta virallisesta kielestä? Ehkä kirjoitan seuraavaksi jotain kielenopiskelun haasteista. Tot ziens!