Jännät paikat

Uusi vuosi on alkanut vauhdilla. Rakas ystäväni oli ensin täällä käymässä, ja sitten kävin viikonlopun verran toisia ystäviä tapaamassa Sveitsissä. On vaan niin kiitollinen olo, että ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa on hyvä olla, ja voi jutella ihan kaikesta. Tämä pätee teihin muihinkin ihanaisiin, tiedätte kyllä. 

Kuten jotkut ovat jo kuulleetkin, minulle on avautunut uusia ovia työmarkkinoilla. Nykyisestä työpaikasta on myös tarjottu  vakituista työsopimusta, mikä ei ole näinä aikoina ollenkaan itsestäänselvyys, varsinkaan ulkomaalaiselle. Muistatteko, kun kerroin paikallisesta naisesta (tapasin hänet bussipysäkillä), joka haki avullani meille töihin? Häntä ei palkattu, koska hänellä oli niin rikkonainen työhistoria, eikä hän pärjännyt työhaastattelussa. Lisäksi hänelle sanotiin, että jos hakee, eikä tule valituksi, pitää odottaa vuosi, kunnes voi hakea uudelleen. Olenkin siis vaikean valinnan äärellä...

Olen ollut hoitoalalla vuodesta 2004. Muistan aina, miten eräs tuttavani suositteli minua yhteen Helsinkiläiseen vanhainkotiin, koska hän oli vakuuttunut, että minun pitäisi tehdä töitä ihmisten parissa. Itselläni oli tuossa vaiheessa mielessä ainoastaan oikeustieteellisen pääsykokeet, mutta ajattelin kokeilla, koska töitäkin oli tehtävä. Onneksi tartuin tuohon mahdollisuuteen, koska sieltä sain hienoja kokemuksia vanhusten kanssa, ja yhden elinikäisen ystävän.

Opiskelin lopulta terveydenhoitajaksi, ja sairaanhoitajan pätevyyshän tulee siinä samassa. Olin useamman vuoden töissä HUS:ssa erikoissairaanhoidossa, josta sain arvokasta kokemusta, ja tutustuin mahtaviin kolleegoihin, joista osan kanssa olen edelleenkin aktiivisesti tekemisissä. Sairaalassa opin arvostamaan omaa ammattiani, ja moniammatillista yhteistyötä. Olen myös aina halunnut ulkomaille, ja lakinaisena työllistyminen olisi ollut huomattavasti vaikeampaa. Miten sen nyt sanoisi... Sairaanhoitaja ei ollut unelma-ammattini, mutta se on osoittautunut työmarkkinoilla ,ja kansainvälisesti katsottuna, kultaakin kalliimmaksi (kelpo)tutkinnoksi.

Belgiassa olen työllistynyt vanhuspuolelle, tällä hetkellä paikkaan, jossa olen tyytyväinen hoivan laatuun. Työilmapiiri on hyvä, ja lähiesimies erinomainen. Joustoa löytyy jonkin verran, mutta teen kolmivuorotyötä. Yövuoroja on harvoin, noin neljä kertaa vuodessa, mutta koen nekin melkein ylivoimaisiksi. Erityisen vaikeaa on 40 henkilön lääkkeiden jako yön pimeinä tunteina, useammaksi päiväksi kerrallaan.Tähän on tulossa kylläkin ihan pian muutos, kun lääkkeet tulevat jatkossa valmiiksi jaettuina apteeksista. Plussiakin vuorotyössä toki on, koska saan järjestettyä neljän päivän vapaat silloin tällöin. Sairaalamaailman jälkeen ammatillisesn kehittymisen mahdollisuudet ovat aika olemattomat. Kielitaito tosin kehittyy paljon työelämässä, ja koen sen suurena etuoikeutena, että saan työskennellä flaamiksi. Täällä arvostetaan lojaalisuutta työnantajaa ja asukkaita kohtaan, enkä haluaisi tehdä heille ikävästi lähtemällä näin pian. 

Uusi työmahdollisuus onkin sitten joitain ihan muuta, mutta liittyy kuitenkin terveydenhuoltoalaan. Kyseessä on amerikkalainen clinical trials yritys, jonka labroissa tehdään monenlaista tutkimusta, ja tuotetaan erilaisia palveluita. Aloittaisin tiimissä, joka koordinoi yhteistoimintaa sekä välittää tietoa labran ja lääkäreiden välillä. Työ olisi englanniksi, mutta suurin osa työkavereistani olisi toki belgialaisia, joten saisin kyllä halutessani kehittää myös flaamiani. Yrityksessä on joustavat työajat, ja kellokortille saa kerätä myös plustunteja, jotka voi pitää myöhemmin vapaana. Isoin miinuspuoli tässä olisi, että matkustaisin töihin julkisilla kulkuvälineillä, mikä veisi muutaman tunnin päivässä, mutta toisaalta yhteydet ovat toimivat, eikä autonkaan hankkiminen tulevaisuudessa tunnu mahdottomalta ajatukselta. Nykyiseen työpaikkaani pääsen 40 min/ suuntaansa kävellen. Uudet haasteet, etenemismahdollisuudet ja säännöllinen työaika houkuttelevat voimakkaasti, kermana kakussa 8 vuosilomapäivää enemmän kuin nykyisessä työpaikassa.

Eräs ystäväni kehoitti ajattelemaan, missä haluan nähdä itseni viiden vuoden kuluttua. Vaikea sanoa. Joissakin maissa sairaanhoitajan ammatin voi menettää, jos on useamman vuoden poissa hoitotyöstä. Sen voi saada takaisin vain päivittämällä koulutuksen, joka saattaa kestää ainakin Englannissa reilun vuodenkin. Miehelläni on koko ajan sataa rautaa tulessa, ja olen varma, ettei Belgia ole pysyvä asuinpaikkamme, joten haluaisin säilyttää ammattipätevyyden, koska se antaa niin hyvät edellytykset työllistyä ympäri maailmaa. Toisaalta, haluaisin kokeilla myös jotain ihan muuta, ja tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus, joka avautui vasta toisella yrittämällä. Tästähän voisi poikia vaikka mitä jatkossa.

Kaiken tämän oman pohdiskelun lisäksi Pinoa kosiskellaan kovasti isoon maailmaan, Euroopan ulkopuolelle. Nämä ovet saattavat räpsähtää auki hyvinkin pian, ja olisimme innoissamme tarttumassa haasteeseen. Menisin kuitenkin uuteen kohteeseen ehkä hiukan perästäpäin, kyseessä on sen verran pitempi matka, ja muutto vaatii isoja järjestelyitä. Minun on kuitenkin tehtävä oma valintani, ennen tämän toisen elämää mullistavan asian realisoitumista.

Meillä on täällä siis jännät paikat, mutta kuten eräs ystäväni sanoi, vääriä valintoja tuskin on, on vain mahdollisuuksia. Vaikean asiasta tekee, ettei minulla ole mitään tuntumaa vieläkään, mitä tulen valitsemaan. 

Mietiskelen, rukoilen johdatusta, olen kiitollinen ja pysyn vielä hetken paikoillani. Kyllä kaikki selviää, ihan pian.

Loppun vielä tammikuun kuvaterveiset. Hyvää viikonloppua ystävät!

Saksan puolella Emilian hevosta moikkaamassa

Ystävien luona Baselissa Sveitsissä

Kaunis talvipäivä Gentissä, with Sanja

Ulkosuomalaisuus

Luin Leilan blogista kokemuksia ulkosuomalaisuudesta. Leila oli kerännyt eri areenoilta kivasti aineistoa, ja tiivistänyt yhteen 137 kommenttia, ja postannut niistä jutun. Jotkut asiat tuntuivat minulle vierailta, joten tässä tulee nyt juttu samasta aiheesta, hieman henkilökohtaisemmasta näkökulmasta.

Minulla on ollut aina vahva suomalainen identiteetti, vaikka olen hinkunut pitkään maailmalle. En voisi koskaan luopua kansallisuudestani, mutta kaksoiskansalaisuutta voisin joskus hamassa tulevaisuudessa harkita. En kuitenkaan asuinmaani, vaan mieheni kotimaan. Tämä tulisi kysymykseen lähinnä, jos meillä olisi lapsia.

Olen ollut ulkosuomalainen vasta kaksi ja puoli vuotta, mutta muutaman kerran olen kokenut hirmuista Suomi-ikävää. Asioiden hoitaminen meille molemmille vieraassa maassa on joskus kovin raskasta. Kaipaan Suomesta sitä, että tunnen systeemin, ja saan kaiken hoidetuksi omalla äidinkielelläni.

Kun menen Suomeen, niin menen kotimaahani. Koti on siellä, missä on arki ja rakkain ihminen. Kotimaassani vieraillessani tunnen kuitenkin olevani kotona, en ole turisti. Rakastan kotimaani puhdasta luontoa ja väljää tilaa. Sitä, ettei kaikkialla ole ihmispaljoutta. Arvostan suomalaisuudessa myös sitä, että osaamme nauttia hiljaisuudesta.

Kaipaan neljää vuodenaikaa, mitä on vaikea selittää ulkomaalaisille, joista monet luulevat, että Suomessa on aina kylmä. Suomessa käydessäni haluan saunoa, hiihtää, luistella, uida järvessä ja samoilla metsässä. Jos mahdollista, niin myös marjastaa ja sienestää. Haaveilen ruskavaelluksesta ja hillasoista Lapissa.

Minulla ei ole mitään tarvetta hakeutua suomalaisten turistien seuraan, ei ollenkaan. En tutustu uusiin ihmisiin vain suomalaisuuden perusteella, vaan tutustumiseen täytyy löytyä muutakin mielenkiintoa. Olen niin usein yhteydessä ystäviin, etten ehdi potea hirmuista ikävää. Nykymaailmassa se on helppoa.

Kengillä ei kävellä sisällä! Suomessa talot rakennetaan lämpimiksi, mutta maailmalla olen joutunut kärsimään kosteudesta ja vetoisuudesta. Kuumavesipullo on tullut tutuksi, enkä pärjäisi talvia ilman sitä. Toisaalta, mitä energian tuhlausta Suomessa onkaan, kun talot ovat yötä päivää hurjan lämpimiä, silloinkin, kun kukaan ei ole kotona. Suomessa olen tottunut nukkumaan melkoisen valoisassa, mutta italialaisen mieheni takia makuuhuone pitää saada täysin pimeäksi, muuten hän ei saa nukuttua. Eräs asia, mistä minun on ollut opeteltava pois, on kuumalla vedellä turha läträily. Nykyään yritän välttää sitä, myös Suomessa. 

Suomalaiset ovat suorasukaista kansaa. Olen pitänyt sitä aina hyveenä, mutta maailmalla asuessani olen tullut pehmeämmäksi, ja oppinut sopeutumaan ympäröivään kulttuuriin. Arvostan kuitenkin sitä, miten meidät suomalaiset on opetettu ajattelemaan kriittisesti, ja niin sanotusti omilla aivoillamme. Mielipiteitä saa ja pitää olla. Työelämässä on vähemmän hierarkiaa, ja vaikeistakin asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. 

Kuuntelen paljon suomalaista musiikkia, mutta olen aina tehnyt niin. Rakastan suomalaista kirjallisuutta ja elokuvia, Waltarista ja Niskavuorista lähtien. Ruoka on intohimoni, ja lähes kaikki astiamme ovat suomalaisia. Olen ylpeä suomalaisesta muotoilusta, ja tulen aina iloiseksi, kun näen Iittalaa myös ulkomailla. Tänä vuonna tilasin meille joululahjaksi Vallilan verhot ja Pentikin vuodevaatteita. Työkaverini pitävät minua hulluna tämän vuoksi.

Suomalainen nainen on erilainen kuin monen muun maalainen. Arvostan itsenäistä asennetta, joka kumpuaa esiin kaikessa. En voisi esimerkiksi kuvitella eläväni parisuhteessa, jossa eläisin miehen varoilla, tai joutuisin kysymään lupaa tekemisiini puolisoltani. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö elämäntilanteet joskus vaatisi periaatteista joustamista, tai etteikö toista pitäisi ottaa huomioon yhteistä arkea suunniteltaessa. Naisen pitää osata olla kuitenkin myös nainen, ja antaa miehen olla mies. Suomalainen nainen ottaa helposti ohjat käsiin kaikessa, eikä sekään ole kivaa, jos mies jää aina taka-alalle.

Salmiakki, ruisleipä, lakkahillo ja lakritsi. Niitä kahmin aina mukaani Suomesta! Jos mieheltäni kysytään, olen hyvin ylpeä suomalaisuudestani, enkä pidä siitä, että muut arvostelevat kotimaatani. On se sitten reilua tai ei, suomalainen saa yleensä keskivertaista parempaa kohtelua maailmalla.

Hartain toiveeni on, että Suomessa osattaisiin tehdä nyt sellaista politiikkaa, että tasa-arvo, koulutuksen taso ja laadukas terveydenhuolto voitaisiin taata jatkossakin kaikille sosio-ekonomisesta taustasta huolimatta. Parempaa ympäristöpolitiikkaa unohtamatta. 

Rakkauden täyttämää vuotta 2016! Eletään hetkessä ja pidetään huolta toisistamme.